
Ammatilliseen peruskoulutukseen tai työelämään valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus - Valmentava I
Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka tarvitset erityistä tukea opintoihisi esimerkiksi liikuntavamman, oppimisvaikeuksien tai muun syyn vuoksi. Koulutus tukee suuntautumista kiinnostustasi ja edellytyksiäsi vastaaviin ammatillisiin opintoihin tai työelämään.
Koulutuksen aikana kehität osaamistasi, hankit ammatillisissa opinnoissa, työelämässä ja itsenäisessä elämässä tarvitsemiasi valmiuksia sekä selkeytät tulevaisuuden suunnitelmiasi.
Opiskelusi tavoitteet määräytyvät joustavasti yksilöllisten valmiuksiesi, voimavarojesi ja elämäntilanteesi mukaisesti.
KAUHA-koulutuksen tavoitteena on opiskeluvalmiuksiesi lisääntyminen ja liiketalouden opinnoissa tarvittavien ammatillisten perusvalmiuksien kehittyminen. Koulutuksessa saat käsityksen liiketalousalan ammateista, työtehtävistä ja koulutusmahdollisuuksista.
Koulutuksesi toteutuu henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelmasi (hojks) mukaisesti. Suunnitelmassa määritellään opiskelusi yksilölliset tavoitteet, toteuttamistavat ja opiskelusi edellyttämät erityiset tuen tarpeet yhdessä tukiverkostosi kanssa.
KAUHA-koulutuksessa työskentelyssäsi painottuvat yhteistoiminnallisuuden lisäksi yksilöllistä kehitystäsi ja kuntoutumistasi tukevat toimintatavat .
Koulutuksesi kestää yleensä yhden lukuvuoden (40 opintoviikkoa). Yksi opintoviikko vastaa 40 tunnin työpanostasi.
Koulutuksesi sisältö muodostuu yksilöllisesti suunnitelluista opinnoista, joita ovat mm.
Opiskelijaksi voit hakea suoraan koulutuskeskuksen omalla hakulomakkeella. Yleiset hakuohjeet ja lomakkeet löytyvät kohdasta Hakeminen tai www.ijkk.fi.
Koulutuskeskus ei ole mukana yhteishaussa.
Koulutus alkaa elokuussa.
Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti koulutuskokeilun, tutustumisten ja haastattelun perusteella.
Vastuuopettaja Esa Parviainen
puh. 09 2920 1266, 040 575 4528
Opinto-ohjaaja Sirpa Koppinen
puh. 09 2920 1235, 040 830 8853
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ijkk.fi
Elokuussa 2010 alkavaa koulutukseen hakuaika päättyy 9.4.2010.
Tulostettava esite (pdf)
Sivua on päivitetty viimeksi 20.11.2009